Opetussuunnitelmat ja yksityiskoulut
Opetushallitus uudistaa aika ajoin opetussuunnitelmia. Suomessa opettajilla on varsin vapaat kädet toimia ja opettaa niin kuin haluavat, mutta heidän toimintaansa ohjaa opetussuunnitelma. Opetussuunnitelma on ohjekirja opettajille. Se listaa erilaisia taitoja ja arvoja, joita oppilaalle tulisi opettaa ja kuinka oppilasta tulisi arvioida näiden taitojen ja arvojen mukaan. Opetushallitus uudistaa opetussuunnitelmaa jopa kymmenen vuoden välein, mikä on herättänyt kritiikkiä monelta eri taholta. Yksi kritiikinaihe, on etteivät opetussuunnitelmat perustu tutkittuun tietoon, siitä miten oppiminen tapahtuu, mikä on lapselle ja nuorelle paras oppimisympäristö, eikä edes oliko edellinen opetussuunnitelma onnistunut vai ei, vaan ainostaan päättävien tahojen fiilikseen, että on taas aika tehdä muutos vain muutoksen itsensä vuoksi.
Opetussuunnitelmien saama kritiikki
Kritiikkiä ovat saaneet samalla tavalla muutokset kuin myös näennäiset muutokset. Toiset sanovat uusien opetussuunnitelmien vain pukevan erilaiseen kieliasuun saman vanhan opetuksen, kun taas toiset arvostelevat todellista muutosta, jonka ei nähdä olevan muutos parempaan suuntaan. Tutkimus osoittaakin, että lapsilta odotetaan liikaa liian varhain. Se mikä kuulostaa hyvältä paperilla, ongelmanratkaisukyky ja itseohjautuvuus, istuu heikosti reaalimaailman lapsen kehitysvaiheisiin, ja on jopa kertomuksia siitä kuinka seitsenvuotiaat ekaluokkalaiset eivät ole oppineet lukemaan, kun heiltä on vaadittu liikaa itseohjautuvuutta.
Yksityinen opetus
Peruskoulun opetussuunnitelma on tutkimusten mukaisesti epätasa-arvoistanut opetusta. Monet opettajat, jotka eivät enää kestä vaihtelevia oloja, outoja opetustekniikoita ja liian suuria luokkakokoja ovat ottaneet yrityslainaa ja perustaneet yksityisiä kouluja ja tuutorointiin keskittyviä palveluja. Näille yksityisille palveluille onkin kasvava kysyntä, kun perukoulu tai lukio eivät enää vastaa kaikkien oppilaiden tarpeisiin ja kun oppilaiden vanhemmista on tullut entistä vaativampia ja maksukykyisempiä.
Yksityiset koulutuspalvelut eivät auta ainoastaan niitä, jotka ylikuormitettu ja kuolleeksi idealisoitu koululaitos ilman ylimääräistä apua pudottaisi kelkasta, vaan yksityiset palvelut auttavat myös silloin kun oppilas tai opiskelija on kiinnostunut peruskoulun tai lukion tavoitteet ylittävistä taidoista tai oppilaalla on intohimo vaikkapa kieliaineissa johonkin kieleen ja hän hyötyisi keskusteluharjoitteluista, joita koulun opetusmäärässä kertyy varsin vähän. Maksukykyisten vanhempien halutessa jälkikasvulleen vain parasta yksityiset koulutuspalvelut auttavat vastaamaan tähän tarpeeseen tarjoamalla räätälöityjä palveluja.
Julkinen keskustelu muutoksesta
Viimeaikainen julkinen keskustelu vaikkapa koulujen luokkatiloista on tervetullutta. Monissa kouluissa koulujen luokkatilat on muutettu jättimäisiksi luokkahuoneiksi, joissa samanaikaiseen opetukseen osallistuu jopa viisikymmentä lasta ja joskus kaksi opettajaa. Puolestapuhujat kutsuvat luokkatiloja innovatiivisiksi ja sanovat kahden opettajan yhteistyön helpottavan opettajan työtä, kun opettajat voivat keskittyä suuremmasta määrästä koostettujen oppilaiden eri ryhmiin eri tavoin.
Kriitikot taas kertovat suurten luokkahuoneiden ja oppilaskeskittymien olevan vain säästötoimi, joka johtaa levottomuuteen ja keskittymiskyvyttömyyteen ja osa oppilaista istuukin korvakuulokkeet tai kuulosuojaimet päässä, kun tietty ryhmä oppilaita häseltää ja opettajan kaikki huomio kiinnittyy näihin oppilaisiin.
Toinen kritiikinkohde, jonka sanotaan olevan tasa-arvoisen yhteiskunnan edistäjä, mutta jonka kriitikot sanovat olevan säästötoimi, on inkluusio. Tämä tarkoittaa erityisoppilaiden eli oppilaiden, joilla on oppimisvaikeuksia ja käytöshäiriöitä, sijoittamisen tavalliseen luokkahuoneeseen, eikä omalle erityisluokalleen. Kriitikot kertovat näiden lasten vievän opettajan kaiken huomion ja kaiken ajan, eikä opettajalle jää resursseja muille oppilaille, joiden täytyy jotenkin itsekseen pärjätä ja opettaa itseään. Erityisoppilaiden liittäminen osaksi tavallista luokkaa nähdään myös epäreiluna erityisoppilasta kohtaan, sillä hän ei saa tavallisen opettajankoulutuksen, eikä erityisopettajan koulutuksen saaneelta opettajaltaan tarvittavaa apua. Koulunkäynnin tulevaisuus näyttääkin olevan yksityisellä sektorilla.