Silmäongelmat vaivaavat yhä useampaa opiskelijaa

Opiskelijoiden ja nuorten aikuisten lähityön ja näytön tuijottamisen määrä kasvaa jatkuvasti. Erityisesti silmien lähinäön rasitus on lisääntynyt merkittävästi opiskelijoiden keskuudessa, sillä ahkeran kirjojen lukemisen lisäksi osaksi jokapäiväistä elämää ovat tulleet myös älypuhelimien, tietokoneiden ja tablettien näytöt.

Opiskelijoiden silmien terveydenhoidossa on puutteita, sillä yleinen luulo siitä, että nuorella ihmisellä ei voi olla vakavia silmäongelmia, hidastaa monen opiskelijan hakeutumista optikolle. Vaikka silmien kuivuus, päänsärky ja näköongelmat voivat olla väliaikaisia, ja johtuvat useimmiten liiallisesta lukemisesta, huonosti nukutuista öistä ja stressistä, voivat ne pitkällä aikavälillä aiheuttaa myös pysyvää haittaa, jos vaivaan ei haeta apua ajoissa.

Silmäongelmat voivat vaikuttaa myös oppimiseen

Opiskelijoiden näöntutkimuksia tehdään melko harvoin, sillä tiukassa taloudellisessa tilanteessa opiskelijat haluavat mielellään käyttää rahansa johonkin muuhun kuin näöntarkastukseen, vaikka monet optikot tarjoavatkin opiskelijoille tuntuvia alennuksia tutkimuksista. Erityisesti lähinäön ja silmien asentotoimintojen tutkiminen unohtuu helposti, jolloin pienetkin häiriöt silmässä voivat alkaa vähitellen vaikuttaa opiskelijan elämään.

Väsyneet ja kuivat silmät ovat yksi yleisimmistä opiskelijoiden ongelmista. Vaikka väsymys ja kuivuus yleensä hoituvat silmätippojen avulla, ei niitäkään pitäisi käyttää pitkiä aikoja kerrallaan. Jos väsymys tai kuivuus ei silmätipoista huolimatta häviä muutamassa päivässä, tai palaa aina takaisin silmätippojen käytön jälkeen, on syytä käydä optikolla. Pitkällä aikavälillä kuivat silmät johtavat ylimääräiseen siristelyyn, joka aiheuttaa päänsärkyä ja lähinäön heikentymistä. Silmäongelmat johtavat usein myös lukemisvaikeuksiin, levottomuuteen ja huonoon keskittymiskykyyn. Kaikki edellä mainitut oireet voivatkin osoittautua yllättäen lähinäön ongelmaksi, vaikka syytä lähdetään yleensä hakemaan jostain aivan muualta.

Mistä ratkaisu opiskelijan silmäongelmiin?

Opiskelija voi tottua heikkoon näköön, ja joskus silmälasien hankkimiseen voi olla suurikin kynnys. Toisaalta tänä päivänä lasit ovat tulleet taas muotiin, ja kehyksiä löytyy valikoimasta moneen makuun. Lisäksi piilolinssit ovat erinomainen vaihtoehto silloin, kun lasit eivät syystä tai toisesta tunnu hyvältä ajatukselta. Piilolinssien mukavuus ja hygieenisyys ovat kasvaneet huimasti, ja oikein käytettynä piilolinssit ovat yhtä turvallisia ja tehokkaita kuin silmälasit.

Jatkuva lähelle tuijottaminen ei tee silmälle hyvää. Lähinäön ongelmia syntyy eniten nuorten aikuisten keskuudessa silloin, kun lyhyessä ajassa luetaan paljon esimerkiksi ylioppilaskokeisiin tai yliopiston ja ammattikorkeakoulun pääsykokeisiin. Lähinäön jumittuminen ja erityisesti nuorten keskuudessa lisääntynyt niin sanottu valelikinäkö johtavat usein päänsärkyyn, silmien kuivuuteen ja vetisyyteen. Liian pitkään lähelle tuijottaminen näkyy silmässä yleensä niin, että näkö yhtäkkiä samentuu kauas katsoessa ja tarkentuu hitaasti lähelle katsottaessa. Tätä ei-toivottua reaktioita voidaan helpottaa pienellä silmäjumpalla, jossa jokaista näyttöä ja kirjaa tuijotettua tuntia kohden pidetään viiden minuutin tauko. Tauon aikana katse tulisi kääntää mahdollisimman kauas, sillä tämä liike auttaa palauttamaan silmän mykiön toimintaa, jolloin myös silmän kokonaisvaltainen jaksaminen paranee.

Jos näkö ei vaadi silmälaseja tai piilolinssejä, hyvät päätetyöskentelylasit voivat auttaa säästämään silmää ja tehostavat opiskelua. Päätetyöskentelylasit auttavat myös ehkäisemään valelikinäön muodostumista. Yllä mainitun kauaksi katsomisen lisäksi silmien voimakas sulkeminen ja avaaminen auttavat jumppaamaan silmän lihaksia, jolloin myös väliaikaiset lähinäön ongelmat voivat helpottua. Lisäksi voimakas silmien räpyttely auttaa myös kosteuttamaan silmää, sillä liika näytön tuijottaminen voi heikentää silmien normaalia kosteustasapainoa.